Läheisriiippuvainen

Koputan ovella pyydät sisään. Ojennat kätesi pyydänkö lisää? Tarpeeksi tyydytystä saanko mä tästä läheisriippuvaisen elämästä.       Kipuni tiedän sinä pois sen ajat. Yhä kauemmas menet mikä pitäisi rajat? Ohikulkijanako tieni kuljen ohikiitävistä hetkistä silmänikö elämältäni suljen? Vielä on aikaa olemassa täällä jos kerran kaiken kuitenkin jätän vaikka lähden maanpäältä. Itsetuntoni laski matalalle kun sydämeenkoskee silti olenvielä paikalla vaikka lähtenyt on suhteen paras hohde. Kipuuni vajon on pehmoista arki yksinäisen elämä ei muita tartte. Silti jäikö kaikesta menneestä arvet? Synnyin naiseksi joka olen ja tiedän joku tahtoisi itsenäisyyteniviedä. Läpi harmaan kiven ja hammasta purren otan ensi askeleeni ja myönnän sen olen sirpaleina ja läheisriippuvainen. Tunnen silti ikävää ja haikeuden myötätunnon olen silti ihminen yhä muistini kanssa pärjäilen. Yritän olla päättäväinen. Odotan liikoja mutta lopulta tunnit tuntuvat viikolta. Epäilen kovin. Aherran kotona ja ikävöin miestä. Lämmintä ja hellää rakkaus nyt kuitenkin mun elämässä jäissä. Elämäni on huomispäivässä ja sen antamissa eväissä.

Kesäyötä odottaa

Pelkään myrskyä pauhaavaa, aurinkoa en ollenkaan. Pelko hiljaisuuteen uppoaa kesäyö rakastavaisia odottaa.        Silmäni näkevät maailman oksan puun ja ooh valonpisaran. Pilkahdus onnesta säteilee aamua kai odottelee. Kevät kukkina peloissa näyttäytyy kevät hanget pois metsistä sulautuu. Tulee tilalle vihertävää ja valoa auringon. Silloin tiedämme voitti valo pimeyden  ajan jo. Vaikka maailmassa mustaa ja roskainen tie. Usein viimeinen tienhaara lähemmäs vie. Ohitsesi menit ehkä huomannut et. Silti Luojamme töitä on sekin ellet tienne. Läpi auringonvarjot pimeän voitti Hän kulki rotkossa kivenheittäjän silti elämän leivän antoi otti pois kipeän. Poistaa synnin ja tuo meille ikuisen elämän.

Runoja sydämestä sydämeen

Hei Sinulle!

Tykkään kirjoittaa runoja ja päätin tehdä

oman blogin niitä varten.

 

Sinisenä välkkyy metsä ja taivas.Sinisenä aurinkokin välkehtii.Satumaisen hetken näen liikkuvan parven, joka meitä nyt kuvina tervehtii. Punertava taivas ja lintuparvi osa meidän elämästä

jää muistoihin. Niin näiden runojenkin käy, kun aika jättää. On muisto enää kaunis ja hohtavin. Tule kanssani kokemaan aamu aurinko, tule yön pilvien lentoon väistyviin tule armaani mennään katsomaan,

mitä muistoihin jää ja muistelmiin: ne saa meidät usein kyyneliin.

Ei anneta unelmien väistyä vaan annetaan niiden jälleen mieliimme muistua.